maanantai 17. marraskuuta 2014

Kiitos excel, joka toit ilon päivääni

Olen pitänyt excel taulukossa kirjaa kuukausittaisista sijoitusmääristä ja olenko hankkinut ne palkkatyön, sivutyön, lahjojein ja muiden muodossa. Jouduin pohtimaan, että miten on mahdollista, että kuukausittaiset sijoitusvarallisuuteni on kasvanut ainoastaan 5% nettopalkastani kuukaudessa.
Asia ihmetyttti, että mihin rahani ovat kadonneet, koska en ole ostanut mitään isompia ostoksia pitkiin aikoihin, kaikki kuluni ovat melko pienet ja kesälomallani en tehnyt kovin kalliita matkoja.  
Talon myynnistä minulle jäi maksettavaa n. 5000€ ja olen niitä velkoja maksanut kuukausittain niin suurilla summilla kuin mahdollista on ollut. Lisäksi olen hoitanut n. 900€urolla yhteisiä laskuja kumppanini puolesta, jotka tulen saamaan häneltä tulevaisuudessa takaisin. 

Lisätessäni velat kuukausittaiseen budjettiin, jonka olisin voinut siirtää säätöön, nettotuloistani olisin saanut säästöön ilman velkoja:
Syyskuu 45%
Lokakuu 50%
Marraskuu 49%

Olen lueskellut Mihinrahakuluu ja Pohatan blogeja ja ihaillut, miten suuria määriä kuukausittain he pystyvät säästämään ja käsitykseni mukaan he eivät, kuitenkaan joudu tekemään kovin suuria uhrauksia elämässään näiden summien eteen. Kuukausittaiset asuinkuluni ovat 220€, ruokakustannuksia en osaa arvioida, mutta olen kiinnittänyt niihin huomiota ja valmistan halpoja ruokia isompia määriä. Itselleni on tärkeää saada laadukasta ja terveellistä ruokaa, mutta sellaista pystyy myös tekemään edullisesti. Erikoisruuat jota syön, olen ostanut isoissa 25kg erissä  kollegoiden kanssa, koska kilohinta on laskenut n. 50% verrattuna pieniin myyntieriin.

Ymmärrän toki realiteetin, että työpaikkani sijaitsee 25km kaupungista, eikä julkista liikennettä ole. Joudun siis pitämään autoa ja olen ennen säästöinnostusta tehnyt typerän ratkaisun ja ostanut lähes 15 000€ auton itselleni, josta kuukausittain lyhentelen 250€+kulut. Jos autosta jotain positiivista voi sanoa, niin sen arvo on tällä hetkellä n. 1500€ enemmän kuin sen käypä myyntihinta. Miksi sitten en myy sitä ja osta halvempaa tilalle?. Yksinkertaisena syynä on se, että auto on iältään 7 vuotta vanha, mutta kilometrejä on alle 70 000km ja auto on täysin moitteettomassa kunnossa, eikä suuria remontteja ole tulossa pitkään aikaan. Käytetyn auton ostaminen on täysin arpapeliä, voit saada hyvän tai totaalisen romun ja kulut on itse kustannettava.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ostoksia

Blogin päivitysaktiivisuus on ollut vähäistä, johtuen kiireellisestä opiskelu- ja työkiireestä. Opiskeluiden suhteen olen ottanut kolmessa viikossa n. 6kk kiinni opinnoissa muita ja opinnot alkavat olla siinä mallissa, että opinnäytetyö on enää ja se on jo hyvällä mallilla. Kirjoitusinto on ollut melko vähäistä, kun kaikki vapaapäivät olen viettänyt koulutehtävien parissa.

Lokakuussa salkkuni sula kohtalaisesti, kun markkinat panikoivat. Suurimman dipin aikana päätin vielä odottaa ja hyvät ostohetket olivat jo menneet. Strategiani on ollut lisätä salkun defensiivisyyttä ja hajautusta maailmanlaajuisesti. Defensiivisyyttä olen lisännyt S-osuuksia ostamalla ja sijoitusvarallisuudesta 13% on tällä hetkellä S-osuuksissa. Maailmanlaajuista hajautusta olen tehnyt Seligsonin rahastojen kautta. 

Kuukausittainen säästöprosentti olisi ollut 15-25% luokkaa, mutta olen lyhentänyt asunnon myynnistä jääneitä velkoja. Kustansin osan veloista opintolainalla, josta maksettavaa vielä on 2000€. Lisäksi Kelan tuilla rahoitettu ulkomaan harjoittelu on vielä osittain maksamatta, mutta tammikuussa saan opintolainaa jolla saan kustannettua lähes kokonaan lainan pois. 
Olin maksanut koko alkuvuoden normaalia veroprosenttia, vaikka olin ulkomailla 3kk ja silloin en saanut tuloja kuin kelan tukina. Vuoden kaksi viimeistä palkkaa saan 9% veroprosentilla, joilla ostin S-osuuksia ja lisään käteisvarantoja.


Ostoksia:
- Nordnet superfondet norge 
- 9 kpl S-osuuksia. 
- DB x-trackers S&P select frontier UCITS ETF 
- Seligson rahastot

tiistai 2. syyskuuta 2014

Osto db x-trackers S&P Select Frontier UCITS ETF

Nordnetin ETF-kuukausisäästämiseen tuli uusia kohteita ja olen jo hetken etsinyt kohtuuhintaista Frontier markkinoille sijoittavaa rahastoa tai ETF:ää ja tämä soveltuu tarkoituksiini loistavasti. En aio tehdä kuukausisijoitusta joka kuukausi, vaan joka toinen kuukausi. Sijoitan seligsoniin useiampaan rahastoon pieniä summia ja mikäli sijoitan Frontier-markkinoille minimisijoituksen 50€, menee se muiden rahastosijoitusteni ohi nopeasti, enkä halua liian suurta paino-arvoa epästabiililta alueelta.

Huomasin samalla Afrikkaan sijoittavan ETF:n hinnan ja mikäli olisi malttanut pitäää ETF:n, enkä myynyt sitä ajoissa, olisi ostokseni arvo yli 10% plussalla. Tässä voimme taas vain todeta, että hätäilemällä ja liiallisella kaupan käynnillä on vain huono lopputulos. Ainakin minun tiedoilla ja taidoilla.

Olen pohdiskellut pitkään, että aloittaisin Nordnetin ETF-kuukausisijoittamisen kautta vastaaviin indeksirahastoihin, joihin sijoitan tällä hetkellä, mutta ongelmana on että osuudet ovat niin kalliita. Minulla ei ole mahdollisuutta tehdä niin suuria kuukausisijoituksia, jotta voisin ostaa jokaista indeksirahastoa vähintään 1kpl/kk. Ymmärrettävästi sijoitusteni hallinnointikulut laskisivat, mutta kuukausittainen osto ei onnistuisi ja joutuisin kierrättämään osuuksia joita ostan ja sen jälkeen menettäisin kuukausisäästämisen edut.

tiistai 12. elokuuta 2014

Asunto myyty ja osakeiden myynnit.

Vihdoinkin sain ilouutisia. Ex-tyttöystäväni ilmoitti, että oli käynyt pankissa neuvotteluissa ja saanut pankilta lainalupauksen talon lunastamista varten. Sovimme yhdessä, että teemme kaupat siten, että minulle jää 5000€ maksettavaa kaupasta. Tällä exäni saa kuitattua varainsiirtoveron ja muut kustannukset joita kaupasta tulee.

Seuraavana ongelmana oli saada 5000€ kasaan kaupantekopäivää varten. Onnistuin lainaanaamaan isoveljeltäni pienen osan ja tiesin, että voin nostaa opintolainaa jolla voin kuitata loput. Valiitettavasti kaupanteko oli ennen opintolainan nostopäivää, joten oli keksittävä muita ratkaisuja.  Osuuspankki kertoi, että heidän ei kannata tarjota lainaa minulle vaan hakemus on järkevämpää tehdä op-kotipankkiin, koska sieltä kautta oli halvempi saada lainaa. Teimme varmuuden vuoksi hakemuksen, mutta päätin yrittää saada rahat muuta kautta hankittua. Päätös tuli, minulle ei olisi myönnetty 5000€ kulutusluottoa asunnonlunastusta varten, vaan ainoastaan 4000€. Todellinen vuosikorko lainalla olisi ollut melkein 11%! Pitkän ja tuskallisen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että myyn koko Fortum positioni ja kevennän YIT:tä niin paljon että saan rahat kasaan.

Fortumin myynti oli henkisesti itselleni raskain, koska se oli salkkuni tasaisin osake, joka oli tuottanut osinkoa ja silti sijoitus oli reilusti plussalla. Fortum oli pienempi kärsijä venäjän kriisistä, niin koin silti voitollisen myynnin järkevänä jolla pystyin kuittaamaan velan pois, ilman että joudun ottamaan pankilta lainaa poskettomilla koroilla. YIT positio olisi kasvanut aivan liian suureksi lähes 30% salkkuni painosta, joten sen vähentäminen oli luonnollinen ratkaisu, nyt kun asiaa katsoo niin myynti osui hyvin ennen suurempii venäjäkriisin dippiä.

Pankissa ollessani pyysin samalla tarjouksen oman asunnon hankintaa varten ja pankki tarjosi marginaalia 1,6%, mutta jo neuvotteluissa ilmoitin että OP on ensimmäinen pankki jonka kilpailutan ja virkailija pyysi heti ilmoittamaan millaisia tarjouksia muilta pankeilta saan niin he voivat katsoa pystyvätkö parempaan. Neuvotelun alussa virkailija yritti tarjota korkokattoa, takaisinmaksuturvaa ja muita lisäpalveluita, mutta pidin lyhyen monologin ko. tuotteista ja meidän neuvottelun tilanteesta, niin virkailija ymmärsi tilanteen eikä niistä enää keskusteltu.

Lainaneuvotteluiden jälkeen pohdin asunnonhankintaa ja pohdin omia tulojani loppuvuoden ajan. Päädyin siihen, että laitan jäitä hattuun ja alan aktiivisemmin tutkimaan alueen asuntoja, koska loppuvuoden tuloni ovat tarpeeksi suuret että saan kaikki ylimääräiset velkani kuitattua pois ja samalla saan kerrytettyä sopivaa käsirahaa asuntoa varten. Suunnitelmani on ostaa 30-40m2 pieni yksiö tai kaksio keskustan alueelta, joka jää suoraan sijoitukseen tai muutan siihen itse toistaiseksi. Laitetaan asia mietintämyssyyn ja katsotaan mikä on tammikuussa tilanne.

Q2 raportti

Salkku:

Indeksit ovat kohoneet jo 2008 kriisiä edeltäneelle tasolle, eikä yritysten tulos tai tuloksentekokyky ole noussut samassa suhteessa. Suurena ongelmana tällä hetkellä markkinoilla on sijoituskohteiden puute, halvan rahan tuoma sijoitustuotteita, asuntojen, metsän ja osakkeiden kuumeneminen kun melko pitkä nousukausi takana ja lainarahaa saa melko helposti.

Olen harkinnut salkkuni allokaation muuttamista enemmän indeksirahastopainotteiseksi, koska olen hävinnyt reilun vuoden sijoittamisen aikana indeksille lähes 30%, jonka olisin pystynyt saavuttamaan indekseihin. Kolikon kääntöpuoli on, että edessä on pelkkää nousua ja en voi olla varma miten salkkuni kestää laskusuhdannetta verrattuna indeksiin. Mitä enemmän ja pidempään osakesijoittamiseen olen perehtynyt, olen ymmärtänyt vahvemmin vain ja ainoastaan sen, että ymmärrän entistä vähemmän sijoittamisesta.

Tulevaisuudessa aion tasapainottaa salkkuni osakepainotusta 50:50 rahastojen ja suorien osakesijoitusten kanssa. Lisäksi tulen nostamaan korkojen osuutta hieman.

Myynnit:
- Stockmann

Ostot:
- YIT
- Fortum
- Kone
- Kuukausisäästö seligson indeksirahastot ja korkorahastot

Tavoite Q3:lle

Salkku:
- Välttää osakeostoksia
- Harkita myyntejä
- Kuukausisäästöt indekseihin (70€)
- Käteisposition kasvattaminen
- Velkojen lyhentäminen

Henkilökohtainen talous:
- Viettää elämäni ensimmäinen pitkä palkallinen kesäloma ja elää loma omien varojen mukaan.
- Parisuhteesta huolimatta pitää kulut kurissa.
- Asuntoa varten käsirahan kerryttämistä.
- Uuden vuokra-asunnon etsintä.




Salkku numeroina:
- Brutto-osinkojen osuus kasvoi viime vuodesta 27,8% ja euromääräisestä 85,06€->306,65€*.
- Lisää Q2:n aikana käteistä sijoituksiin tuli 715€, tavoite ylittyi 19%:lla.
- Vuoden 2014 aikana sijoitussalkku kasvanut 4065€ (Pääosin velkavivun ansiosta)

*Wal-mart ja Coca cola maksaa osingot kvartaaleittein, eli arvio vielä.

Henkilökohtainen talous:

Ulkomaanvaihdon myötä tullut Visalasku on maksettu kokonaan ja jäljellä olisi vielä Kelalle 2700€ maksettavaa. Viime syksyn eron jälkeen jouduin opintotuen avulla hoitamaan taloutta tasapainoon kun muutin tyhjään asuntoon. Alkuvuoden opintotuilla kustansin vaihtojaksoa ulkomailla.

Omakotitalon talon kanssa ongelmat eivät ole loppuneet. Rakennustarkastajalta tuli rakennuslupapaperit bumerangina takaisin, koska siinä ei ollut kysytty naapureiden mielipidettä terassia varten. Insinööri kertoi, että on tehnyt lähes 200 rakennuslupahakemusta ko. kaupungille ja ensimmäinen joka vaatii naapureiden mielipiteen. Terassi on talon sivustalla, jossa ei asu ketään vaan sisältää pelkkää joutumaata ja edessä on isot puskat, eikä sen vuoksi edes koko terassi ei näy kenellekkään. Talon toisella puolella rajanaapurissa on kesämökki, jota ei ole koko remonttimme paljoa kiinnostanut. Onneksi tämä joutomaa on naapurimme, joka on auttanut remontissa ja sen vuoksi lupa ei ole ongelma. Enemmän harmittaa se, että kesä ehtii mennä ennen kuin asunto saadaan myyntiin. Lisäksi osuuteni  lainasta on 150€/kk, kunnos asunto saadaa myytyä.

Olen yrittänyt uskotella itselleni, että talon arvo olisi enemmän kuin laina-arvo tällä hetkellä, mutta muita myynnissäolevia taloja katsoessa niin ei taida olla. Taidan joutua hyväksymään sen realiteetin, että talo joudutaan myymään tappiolla. Mahdollisuutena olisi myös itse muuttaa siihen ja korjata yläkerta, mutta omat taidot eivät siihen riitä ja en ole varma, että nostaisiko se talon arvoa paljoa remonttikuluja korkeammaksi.

Kannettava tietokoneeni sanoi sopimuksen irti, neljäs acerin kone joka kesti alle 2 vuotta ja hinta haarukka ollut 500-800€ koneilla. Mielestäni tulee vähän turhan kallis vuosihinta. Pitkään pohdiskelin macbook pro:n ja Lenovon välillä, mutta lopulta jouduttu toteamaan että kokeilaan halpisluokan Lenovoa ja harkitaan macbookin ostoa tulevaisuudessa.





lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kesä ja salkun katselua löysin rantein.

Salkku

Iloitsin Twitterissä kun osakesalkussani meni 7000€ rikki, tämän jälkeen salkku on vieläkin noussut ylöspäin, joka johtuu pitkälle YIT:n noususta. YIT ostosteni keskihinta on 8,13€, kalleimmat olen ostanut 10,06€/kpl ja halvimmat 7,3€/kpl. Aikaisemmin minulla oli vielä kalliimmalla ostettuja, mutta pienensin YIT positiota ja ostin Stockmannia tilalle. Myöhemmin YIT sukelsi vielä lisää ja päätin tankata vielä lisää, joka näyttää tällä hetkellä hyvältä ratkaisulta.  En odottanut YIT:n toipuvan näin nopeasti laskusta, odottelin että nousu tapahtuu vasta loppuvuoden tai ensi vuoden puolella, innolla jäädään seuraamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Stockmann:in tulevaisuus alkoi näyttää liian epävarmalta ja kotiutin tappiot 25.4 hintaan 10,30€/kpl ja tilalle ostin lisää YIT:tä 7,3€/kpl ja Konetta 30,84€/kpl.  Stockmann:n myynneillä rahoitin YIT:n lisäoston ja Koneen ostot, mutta jälkeenpäin kun katselee niin olisi pitänyt vain pitää jäitä hatussa ja antaa olla salkussa. Turhia kaupankäyntikuluja tuli muutamakymppi lisää nordnetille ja lyhyellä tähtäimellä lopputulos jää hieman pakkasen puolelle. Stockmannin tilanne on hankala ja vaikea sanoa oliko järkevä jäädä pois kyydistä ja vaihtaa Koneeseen. Aika näyttää.

Kuten Q1 raportissa pohdin, Q2:lla voin tehdä lisäostoja YIT, Teliasonera tai Fortumiin. YIT on ollut ainoa mielestäni järkevä ostos jolla on selkeästi nousupotentiaalia ja sen vuoksi sitä lisäsin. Koneen osto oli enemmänkin psykologinen teko hajauttaa salkkua maantieteellisesti muualle kuin Venäjälle. Venäjän markkinat näyttivät alkuvuodesta voimansa ja salkkuni teki hyvän sukelluksen ja tästä hieman pelästyneenä hätäilin ja vaihdoin Stockmann:it Kone:seen. Hylkäsin siis strategiani ja sorruin liialliseen kaupankäyntiin ja spekulointiin. Salkkussani indeksirahastojen ja korkojen osuus on alle 15% ja sen vuoksi en suoria osakesijoituksia aio tehdä toistaiseksi, vaan tasapainottaa salkkuani rahastojen avulla ja kerätä käteistä.

Tällä hetkellä siirrän varovassti 60e/kk Seligsonin indeksirahastoihin ja ajoittain olen tehnyt lisätalletuksia myös niihin. Kuukausisäästäminen jatkuu maltillisesti ja nyt kuukausittainen säästö siirtyy käteiseksi odottelemaan pörssin notkahdusta ja ostotilaisuuksia. Tällä hetkellä indeksit lyövät ennätyksiä, joten oletettavaa on että suunta lähtee myös alaspäin ja siihen on aloitettava valmistautuminen. Salkun velkavipu on pienentynyt asteittain, kun olen maksanut velkoja. Lisäsäästöillä velkavipu pienenee kokoajan ja samalla kun lyhentää maltillisesti lainaa, niin loppuvuoteen mennessä pitäisi velat olla lähes kokonaan kuitattu.


Henkilökohtainen talous

Ulkomaan harjoittelun jälkeistä velkaa jäi n 3000€, mutta suurin syy velan kertymiseen oli se että sijoitin opintolainani ja elin opintotuella ulkomailla, jotka joudun maksamaan takaisin. Velkaa on hoidettu puolet ja jäljellä olisi vielä n.1500€, jonka asteittain saan syksyyn mennessä hoidettua pois. Oman työni ohella olen käynyt tekemässä keikkatyötä ja keikkatyön avulla sain maksettua lähes 800€uron autoremontin. Normaalihuollon yhteydessä selvisi, että viimesyksyn jäniskolari oli tehnyt vähän suurempia tuhoja ja lähes 2000€ lisäremontti tuli, onneksi siitä selvisi 150€ omavastuulla. Tulevaisuudessa bonusten laskun myötä se tulee maksettavaksi, mutta mielummin pienissä erissä kuin kerralla. Nykypäivänä pelkästään jäniksen näkeminen saa verenpaineen nousemaan, kun ajattelee niitä euroja jotka meni huoltoon lajitoverin vuoksi.

Työtapahtuman myötä saatujen 2000€ korvausten avulla velkojen lyhentäminen nopeutui huomattavasti ja niiden myötä oma talous tuli tasapainoon kerralla. Suunnitelmissa oli, että koko 2000€ tulisi käytettyä sijoittamiseen, mutta välillisesti niin tapahtuu koska pienennän salkun velkavipua sen avulla. Riskonottohalukkuuteen nähden velkavipu on liian suuri ja sen vuoksi pyrin lyhentämään velkaa reiluilla summilla kuukausittain. Yritän päästä Kelan veloista pois, ennen kuin he käyvät kyselemään. Kelan korot ovat tunnetusti todella korkeita.

Veropäätös tuli ja n. 250€  tuli maksettavaksi, en tehnyt muutosta vielä koska en ole maksanut opintotukiani takaisin. Niiden takaisinmaksun jälkeen summa pienenee, mutta uskon että maksettavaa jää vähän.  Osakkeiden myyntitappioita on hieman yli 200€ jotka jäävät odottelemaan myyntejä. Tänä vuonna nostin hieman veroprosenttia, ettei tarvitse maksaa ensi vuonna mätkyjä, mutta uskon että loppuvuodesta pienennän veroprosenttia, koska 3kk palkaton jakso pienentää bruttotuloja melkein 10 000 e/ vuosi.




keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Q1 raportti

Salkkuraraportti Q1


Vuoden 2014 ensimmäinen kvartaali oli melko tasaista laskua salkulleni. Kvartaalin loppupuolella salkkuni alkoi saada lieviä nousun merkkejä, kun Ukrainan kriisi ei ainakaan toistaiseksi muuttunut sodaksi. Salkussani YIT, Stockmann, ja Fortumille Venäjä on merkittävä kauppapaikka, jonka vuoksi kaikki laskivat. Laskeviin markkinoihin käytin myös tilaisuuden hyväksi täydentäessäni salkkua kaikilla em. yhtiöillä. Sijoituksiin käytin velkavipuna opintolainaa, salkkuni velkavipu nousi 60% joka on korkea, mutta en ole silti huolissani tästä. Koko velkavipu koostuu opintolainasta/tuesta.


Salkun kaupat onnistuivat kohtalaisella menestyksellä. Stockmann:ia ostin tulosvaroituksen jälkeen, hinta ei ollut alimmillaan, mutta koin silti saavani halvalla osakkeita. Stockmann on ajanut suuria säästöjä ja näen yhtiön pidemmällä tähtäimellä potentiaalisena tuloksentekijänä. Suurimmat riskit ovat ruplan kurssissa ja Ukrainan kriisin kehittymisessä. Viimeisin suuri takapakki oli Lindex-ketjun esisopimuksen kariutuminen, jolla lindex:n olisi pitänyt franchisingillä lähteä aasiaan. Q2: Suunnitelmissa ei ole lisätä Stockamannia, ellei jotain merkittäviä hintavääristymiä pörssissä tule.


YIT:n kanssa kaupat menivät hyvin ja huonosti. Ostin tammikuun lopullta 9,24e/kpl hintaan, jonka jälkeen lasku alkoi kunnolla tapahtua. 10.2 Nordnet tarjosi euron kauppapäivän, silloin myin YIT:tä (8,32€) ja keräsin vähän verottajalle ilmoitettavaa, sijoitin varat Teliasoneraan. Olin päättänyt, että kun kurssi laskee tarpeeksi ostan lisää YIT:tä salkkuuni. Osingon irtoamisen jälkeen YIT kävi 7€ tuntumassa, mutta olin matkoilla, enkä päässyt hyödyntämään hintaa, päädyin ostamaan 7,5€/kpl lisää. YIT:n suurimpana riskinä on myös Ukrainan kriisi ja ruplan valuuttariski, mutta yritys on muuten terve ja uskon Venäjän kriisin hieman muuttaman YIT:n strategiaa vähemmän venäjästä riippuvaiseksi. Q2 voin lisätä YIT:tä jos tulee pörssissä suuria ylireagointeja, mutta maltilla.


Wal-Mart tuli salkkuun uutena yhtiönä, osinkotuotto ei ole kovin suurta, mutta tasaisen tappavaa. Hyvä perusjalka salkkuun. Q2 en aio lisätä Wal-Marttia


Teliasoneran jakaa taas korkean osingon ja tulevaisuudessa on odotettavissa että osinko pysyy samassa suuruusluokassa. Teliasoneralla on oikeudenkäynti lahjusskandaalista edelleen käynnissä ja siitä voi tulla sanktioita, mutta en pidä riskiä kohtuuttoman suurena. Tänään 2.4 Teliasonera ilmoitti uusista YT-neuvotteluista joka viestii siitä, että reagoidaan tulevaisuuteen ennen kuin tulos alkaa laskemaan.


Fortum laski Ukrainan kriisin myötä 2€, jolloin arvostustaso on kohtuullisempi ja tarjoaa korkean osinkotuoton. Tulevaisuudessa sähköverkkojen myynti Ruotsissa ja Norjassa vahvistaa kassaa mikä tarkoittaa uusia investointeja. Venäjän voimalaitokset eivät pääse tuottamaan ruplan vuoksi niin hyvin kuin on odotettu, mutta Fortum on Ukrainan kriisissä pienempi kärsijä.


Talvivaarasta luovuin 64 sentin hintaan, koska näkymät ovat melko huonot ja oletettavaa on, että rahat loppuu kesken ja käteen jää vain luu. Tappiota tuli melken 40%, mutta tulipahan verottajalle kerrottavaa ja samalla saa rahat parempiin kohteisiin. XMKA:n myin, mutta en tajunnut heti että kaupassa on 17€ kaupankäyntikulut, sijoitus oli +-0, mutta myyntikulut vei miinukselle. Oma virhe, josta olisi tarkkuudella selvinnyt. Parempi tehdä virheet pikkusummilla, kun suurilla summilla.


Salkkuni on koko historian ajan jäänyt OMX Helsinkiä pienemmäksi, nyt Q1:llä sukellus oli merkittävä. Uskon ostojeni tasoittavan voittavan indeksin Q2:llä tai viimeistään Q3:lla.


Salkun tuotto Q1:llä: -7%
Omx Helsinki tuotto +4,60%




Ostot:

- YIT
- Wal-mart
- Teliasonera
- Stockmann
- Fortum

Myynnit:
- YIT
- Talvivaara
- XMKA



Henkilökohtainen elämä ja talous




Tammikuussa rantauduin Espanjaan työharjoitteluun ja taloudellisesti ensimmäinen kvartaali oli miinusmerkkinen, mutta kokemuksille ja kasvamista ihmisenä ei voi hinnoitella. Rahaa kului melko odoteutusti, ainoastaan 600€:n casino häviö oli takapakki, joka tekee ensimmäisestä kuukaudesta suomessa vähän tiukemman. Matkan rahoitus tuli koulun ja säätiön apurahan avulla, opintotukea ja asumistukea nostamalla sekä sukulaisten tukemana. Kelan tuet joudun maksamaan takaisin, mutta se on ilmaista lainaa ensi kevääseen asti. Opintolainaa nostin, jonka sijoitin kokonaisuudessaan osakkeisiin, kuten tein jo syksyllä.


Olin kaukaa viisas ja kerroin sukulaisille, että jos haluavat jotenkin tukea reissuani, niin toivoin rahalahjoitukset vasta kun palaan suomeen. Tiesin pärjääväni säästöillä ja apurahoilla hyvin ulkomailla, mutta kuukausi suomessa ennnen palkkaa on vähän tiukempi. Lisähaasteen omaan taloustilanteeseen tuo vanhempien taloudellinen ahdinko jota pyrin mahdollisuuksien mukaan auttamaan.

Omakotitalo alkaa olla myyntikunnossa ja vieressä töissä oleva ihminen oli kuullut että asunto on myynnissä ja oli tullut ovelle kolkuttamaan ja kysymään että voisiko tulla katsomaan asuntoa. Lähiaikoina perheen voimin tulossa katsomaan asuntoa, toivoa sopii asunto menisi kaupaksi puolivahingossa. Olisin melkein valmis myymään pienellä tappiolla jos pääsee asunnosta vain eroon. Asunnosta eroon pääseminen mahdollistaisi tulevaisuuden suunnittelua paremmin, kun on vaikea arvioida kauan asunnon myynnissä menee. Pahimmassa tapauksessa ex-kihlattuni tulot eivät riitä siinä asumiseen ja joudun itse muuttamaan omakotitaloon myynnin ajaksi. Maksan tällähetkkellä 35% asuntolainasta kuukaudessa, mutta se on mielestäni kohtuu korvaus että saan asua kaupungin läheisyydessä jossa palvelut ovat lähellä.



Q2 näkymä Salkku

Suorat osakesijoitukset jäävät vähemmälle, kuukausisijoitus Seligsonin rahastoihin jatkuu ja osa säästöistä jää käteiseksi asunnon käsirahaa varten. Salkkuni on hieman liian suurella osakepainolla, joten jos lisäsijoituksia aion tehdä niin pyrin tekemään ne indeksirahastoihin ja korkoihin.

Henkilöhohtainen elämä

Talouden kannalta Q2 tulee olemaan vähän tiukempi ja sijoituksiin jää vähemmän käytettäväksi. Alan lyhentää espanjan reissun tuomaa velkaa pois ja maksaa Kelalle tukia takaisin. Lisäksi muita isompia kuluja on tulossa mm.

- Auton katsastus

- Huolto (hihnan vaihto)

- Kesärenkaiden osto

- Vakuutuslaskut

- Opintotukien takaisinmaksu (n.2500€, osa espanjan lainaa ja osa muuton vuoksi).

- Visa-lasku 1000e (Espanjan lainaa)

Olen aktivoinut itseni keikkatyöläisten listalla, joten muutama vuoro olisi tarkoitus käydä tekemässä ja sillä tasoittaa taloutta. Q2 on koulun osalta kiireistä aikaa, enkä sen vuoksi kovin paljon keikkatöihin ehdi. Pari tehtävää on rästissä, jotka aion hoitaa ennen kesälomaa. Tavoitteena saada asunto myyntiin ja suurempana tavoitteena saada myytyä vuoden loppuun mennessä.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Eläkeote ja arvio eläkkeestä

Eläke

Olen pohtinut paljonko olen kerryttänyt eläkettä tähän mennessä, mutta ajatus siitä on tullut usein ilalla nukkumaan mennessä ja aamulla ajatus tipotiessäänn. Vihdoin tämä samainen idea tuli keskellä päivää ja vielä siten, että olen tietokoneen ja internetin äärellä josta voin tarkistaan työeläkkeeni.

Mikäli bruttopalkkani pysyisi eläkeikään asti samana (brutto 3000€/kk), saisin eläkettä seuraavasti:
63-vuotiaana 1666€/kk
65-vuotiaana 1886€/kk
68-vuotiaana 2217€/kk

Oma eläkeotteeni

Oma eläkeotteeni näyttää minun kerryttäneen eläkettä 140€/kk kuuden vuoden työhistorian aikana. Viimeiset kolme vuotta olen ollut täysipäiväisesti töissä ja kolme ensimmäistä vuotta olen opiskellut ja tehnyt töitä opiskelun ohella. Tein paljon työtä opiskelujen ohessa, koska vanhempani pystyivät tarjoamaan minulle töitä koulujen loma-aikoina ja kouluvuoden aikana tein keikkatöitä lähes joka viikonloppu. Viikonloppuisin tehtävistä keikkatöistä suurin osa palkoista maksettiin kilometrikorvauksina, joka ei kerryttänyt eläkettä juuri lainkaan. Siihen elämäntilanteeseen se oli järkevä ratkaisu, koska pystyin tehdä palkkatöitä enemmän ilman pelkoa opintotukien menetyksestä. Ahkeran työnteon avulla onnistuin välttämään opintolainan nostamisen, mutta vastapainona elämän muut osa-alueet kärsivät tiukasta opiskelu- ja työtahdistani. 

Suomessa on käytössä takuueläke (736,64€/kk), mikä taataa jokaisella joka on suomen kansalainen ja pysyvästi elänyt suomessa vähintään kolmen vuoden ajan. Takuueläkkeen lisäksi on mahdollisuus saada asumistukea joka kattaa 85% kohtalaisista asumiskuluista. Mikäli olet ollut työelämässä ja kerryttänyt eläkettä, se vähentää mahdollista asumistukeasi. Tulisitko itse toimeen tuollaisella rahamäärällä?. Nykypäivänä naiset eivät enää jää niin usein hoitamaan lapsia kotiin, kuten ennen oli tapana. Ennen EU:hun liittymistä suomessa oli paljon pieniä maatiloja, joissa maatalon emäntä, joka saattoi saattoi olla ollut koko ikänsä kotitilalle töissä, ei sillöin myöskään ole kertynyt eläkettä. Oma isoäitini on ollut maanviljelijänä koko ikänsä ja eläke sen myötä jäänyt pieneksi, eläkkeen päälle on mahdollisuus saada jonkinsortin maanviljelijän eläkettä, mutta kyse ei kovin suuresta summasta ole.

Opiskelu kerryttä eläkettä

Työeläkettä on mahdollista kerryttää opiskeluista 5 (60kk) vuoden ajalta ja laskentaperusteena on 5x12kk *656,08€ eli minimitulo joka pitäisi jokaisen saada. Itse kerrytin kolmen vuoden ammattitutkinnon opiskelusta eläkettä siten, että se kerrytti eläkettä 31,81€/kk jos vertailukohtana otetaan nykyinen palkkatyö jossa vuosipalkka 38 000€, kerrytti vuosi työssäoloa 45,36€/kk. Suoritettuania AMK-tutkinnon hyödynnettäviä tukikuukausia on jäljellä 24kk mistä kertyy eläkettä lisää 21e/kk. En löytänyt kohtaa, joka eväisi eläkkeen kertymisen minulta vaikka olen opiskellut työn ohella. Valmistumiseeni on vielä tovi aikaa ja mahdollista myös on, että Kela muuttaa säännöksiään siten että aikuisopiskelijoiden opiskelu ei kerrytä eläkettä, kun opiskelun ohella käydään töissä. Tai ainakin suurin osa käy.


Lähteet:
Kela
Työeläke



torstai 27. helmikuuta 2014

Sijoittajan kymmenen käskyä



1. Määrittele tavoitteesi


50-vuotiaana vaihtaa täysipäiväinen työnteko osa-aikaiseen ja muuttaa työn luonne harrastukseksi.
Turvata eläkepäivien pärjääminen ja taloudellinen riippumattomuus yhteiskunnasta.

2. Päätä sijoittamisen aikajänne

50-vuotispäiviini on aikaa 26½ vuotta eli pitkällä aikajänteellä ollaan liikkeellä.

3. Laske, paljonko rahaa voit sijoittaa

Minulla on vakituinen työpaikka ja minimitavoite on säästää asuntoa varten ja sijoittaa minimissään 10%, ihannetavoite olisi tulevaisuudessa päästä 15-20% lukemiin. Nykyinen 10% säästö kuukaudessa ei vaikuta juurikaan normaalikuluttamiseeni. Sijoitusuran alussa olen ottanut myös velkavipua opintolainan muodossa ja nykyisellä korkotasolla pelkästään vuosittaiset osingot kuittaavat reilusti korkokulut. Lisäksi valmistuttuani ammattikorkeakoulusta, kustantaa valtio osan opintolainoistani.

4. Tutki, paljonko kestät riskiä

Osuuspankin riskimittarissa olin keskivertoinen riskinottaja, mutta salkussani on silti reilusti suurin paino osakkeita eli riskini on paljon suurempi kuin ohjeistuksen mukaan minä kestän. Pienennän salkkunu riskiä rahastosijoituksilla ja 2014 olen aloittanut asuntosäästämisen ja varapuskurin kerryttämisen.

5. Päätä, hoidatko itse sijoituksesi vai käytätkö ulkopuolista apua

Hoidan itse sijoitukseni Nordnetin sekä Selligsonin kautta. Olen vielä melko aloittelija, mutta lähisuvussani on muutamia pidemmän linjan osakesijoittajia ja heidän kanssaan aktiivisesti keskustelen sijoittamisesta ja usein ennen toimeksiantoja konsultoin vielä heitä.  Salkkuni suurimmat sijoitukset on hyvin samankaltainen kuin heillä. Heidän salkut ovat yli kymmenkertaisia omiini verrattuna, eikä heidän neuvot ja vihjeet ole pois heidän omista sijoituksista.

Aktiivisesti luen osakkeisiin liittyvää kirjallisuutta ja lisään tietoa markkinoiden toiminnasta. Lisäksi seuraan useita suomalaisia talousblogeja ja peilaan niiden ajatuksia omiin sijoituksiini.


6. Hajauta varasi eri sijoitusluokkiin ja kohteisiin riskinsietosi mukaan.

Osuuspankki ohjeistaa sijoittamaan osakkeisiin prosentuaalisesti 100 –oma ikä. Itselläni on hieman suurempi osakepaino, kuin osuuspankin karkea neuvo on. Suurimmat sijoitukset ovat osakkeissa, tasoitan riski maantieteellisesti hajautetuilla indeksirahastoilla, kahdella korkorahastolla ja tulevaisuudessa pienellä yksiöllä jonka aion hankkia.

7. Hajauta myös aika.

Verkkopankissa on automaatti maksu Seligsonin rahastoihin kuukausittain ja osakehankintoja olen tehnyt tasaisesti ympäri vuoden. Osakeostoissa olen usein hyödyntänyt Nordnetin tarjouksia mm. Jenkkiosakkeiden halvemmat välityspalkkiot, euron päivät jne.

8. Tunne sijoituskohteesi riittävän tarkasti.

Sijoitan yrityksiin joiden tuotteet ovat ymmärrettäviä ja mielellään tunnettuja. Tulevaisuudessa aion perehtyä tarkemmin teollisuuden yrityksiin ja heidän markkinanäkymiin. En ole lähtenyt ETF-hypetykseen mukaan kovin hanakasti, koska en ole täysin ymmärtänyt ETF-tuotteiden eroja. Suurin syy tähän on, että en ole myöskään jaksanut perehtyä niin paljon.

9. Pidä kokonaisuus selkeänä ja ymmärrä se.


Alkuvaiheissa tein ostoja hetken mielijohteesta, ilman kunnollista perehtymistä sijoituksiin. Oppirahoja joutui makselemaan, onneksi vain muutamia kymppejä. Nordnetin euron päivillä siivosin salkusta roskat pois ja sijoitin varat parempiin kohteisiin. Tulevaisuudessa tietää, että roskien kerääminen lihottaa vain kaupan välittäjän tilipussia, ei omaani.

10. Selvitä sijoittamisen kustannukset ja veroseuraamukset.

Siirryin osuuspankin rahastoista pois, koska niiden kulut ovat paljon kalliimpia kuin Seligsonin. Osakesäilytys on Nordnetissä ilmaista ja kaupankäyntikulut ovat kilpailukykyisiä, siksi se on ollut paras vaihtoehto minulle. Joskus kun varat yltävät private banking – palveluiden käyttäjäksi, on mahdollista saada parempia tarjouksia. Tulevaisuudessa aion selvittää mahdollisuutta siirtää Seligsonin indeksirahastot nordnetin kuukausisäästö ETF:iin, jotka ovat kuluiltaan edullisempia.

Salkkua siistiessäni tein yhden kaupan, jonka avulla sain kerättyä vähän tappioita, jotka pystyn hyödyntämään verotuksessa. Perusperiaatteeni on, etten tee kauppoja mutta nyt näin järkevänä kotiuttaa tappioita.


Lähde:Osuuspankki

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Euron Päivät ja kauppoja

10.2.2014 Nordnet juhli  100 000 suomalaista asiakasta ja tarjosi kaikki Helsingin pörssin kaupat 1€/ per kauppa. Tämä sopi itselleni paremmin kuin hyvin, koska olin pohtinyt jo hetken aikaa Talvivaaran uppoavasta laivan hylkäämistä, kun on vielä mahdollista saada edes jotain roposia pois ennen kuin tulevaisuudessa yritys menee konkurssiin. Lisäksi päätin siistiä salkustani myös Afrikka ETF:n ja sijoittaa sen saadut varat sopiviin osinkokohteisiin. Lisäksi päätin hieman keventää salkkuni YIT painoa ja kotiuttaa samalla hieman tappioita, jotta osingoista ei tarvitse maksella veroja.

10.2 Myynnit
- YIT 73kpl, hinta 8,32€
- Talvivaara 1000kpl, hinta 0,0641€
- XMKA 23kpl, hinta 6,18€

Stockmann oli tehnyt heikkoa tulosta koko vuoden ja päätin odottaa pari päivää ja katsella miten mr. markina reagoi Stockmannin negatiiviseen tulosjulkistukseen, se saattaa tarjota hyvän mahdollisuuden ostoille. Stockmannin tulos oli vieläkin huonompi kuin markkinat osasivat odottaa, mutta silti osake nousi lähes 7% päivän aikana. Itse tein ostoni aamupäivällä kurssin ollessa 1,3% plussalla, joten tuuri oli puolellani tällä kertaa. Rationaalisesti Stockmannin kurssin nousuun ei ole perustetta, kun yritys kertoi odotettua negatiivisemman tuloksen ja tiputti osinkoa 33%. Eikä osavuosikatsaus antanut kovin valoisaa kuvaa tulevaisuudesta. Stockmannilla viimeisen vuoden aikana käynyt kahdet YT-neuvottelut ja kolmannet aloitettiin, koska varastot keskitettään yhteen paikkaan ja se vähentää työvoiman tarvetta. Näkymät eivät ole kovin positiivisia, mutta Stockmann on toteuttanut jo säästöjä ja yhdistämällä varastoja ja panostamalla verkkokauppaan, on yrityksen pitkän tähtäimen tuloksentekokyky mielestäni mahdollinen.

13.2. Osto
-Stockmann B 44kpl /11.77€ per osake.

perjantai 7. helmikuuta 2014

YIT tulos odotettu ja lisäosto

YIT tulosjulkistus oli odotetun negatiivinen ja se tarjosi hyvän mahdollisuuden lisäostoihin.
Liikevoitto laski 24% ja osakekohtainen tulos laski 1,04€:sta 0.75€uroon. YIT ehdottaa osinkoa jaettavaksi 51% tuloksesta eli 0,38 € per osake. Osakekurssi putosi 11%, josta avautui hyvä tarjous itselle ostaa lisää YIT:ta. Ostin YIT:ta 82 osaketta hintaan 8,095€, tällä hinnalla saa n. 4,7% osinkotuoton. YIT:lla oli vaikea vuosi, mutta luotan venäjän tuleviin rakennusprojekteihin ja niiden tuottamaan tulokseen tulevaisuudessa.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Ostolaidalla

Vaikka olenkin osittain lomailutunnelmissa, olen sivusilmällä tutkaillut myös pörssin tapahtumia ja muutaman punaisen päivän jälkeen rohkenin tänään laittaa tammikuussa nostamaani opintolainaa käyttöön. Alkuperäinen ajatukseni oli, että aloittaisin ostat vasta Espanjasta palatessani, mutta mielestäni pörssien laskeva trendi tarjosi hyvän ostopaikan. YIT:n näkymiä on monet analyytikot pitäneet melko negatiivisina, mutta YIT:llä on venäjällä paljon isoja projekteja kesken ja uskon niiden tuovan tulevina vuosina tulosta YIT:lle. Pohdin pitkään Wal-martin ja coca-colan välillä ja Wal-Mart on ollut pienessä laskussa lähiaikoina, eikä sille ole merkittäviä perusteita ollut niin, tämä tarjosi hyvän tilaisuuden ostoille. Salkussani on näiden ostojen jälkee 7 osaketta, joista Talvivaara on ollut ainoa floppi, mutta onneksi siinä on kiinni vain niin pieni summa, eikä sen vuoksi tarvitse yöunia menettää. Jokaisen sijoittajan historiaan kuuluu virheitä, Talvivaara on minun virheeni.

Salkkuuni ostettu:
- YIT:tä 50kpl 9,92e/kpl
- Wal-Mart stores inc. 15kpl 74,50$/kpl

Lisäksi olen lisännyt omistuksia Seligsonin Aasian indeksirahastossa ja Kehittyvien markkinoiden rahastoissa. Tein verkkopankkiin automaattiostot jokaiseen omistamaan seligsonin rahastoon. Ovat nuo seligsonit ostot olleet perstuntumalla, niin ajattelin tehdä niiden ostamisesta myös automaattista ja järjestelmällistä.

Disqus Shortname

Comments system