sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Opiskelut ohi, vai onko?


Kolmen ja puolen vuoden kova työ opiskeluiden ja  työn yhdistelyssä on vihdoinkin ohi!. Viime viikolla kävin noutamassa ammattikorkeakoululta tutkintotodistukseni. Olin pitkään mielikuvissa ajatellut sitä hetkeä kun saan käteeni tutkintodistuksen Hetken koittaessa, se ei varsinaisesti tuntunut läheskään niin hyvältä kun mielikuva siitä oli . Kesken opiskeluiden kaiken turhautumisen keskellä ajatus tuntui niin kaukaiselta ja mahtavalta. 

Laitoin hakemuksen työnohjaajakoulutukseen ja sain kutsun tulla haastatteluun. Pohdin pitkään koulutukseen hakeutumista, mutta lopulta totesin että 4000€ koulutuksesta on liian suuri hinta. Selvittelin järjestöjä josta olisi mahdollisuus saada taloudellista tukea koulutukseen ja kyse oli ainoastaan muutamien satojen eurojen tuista. Työnantajan kanssa keskustelin aiheesta "Tuemme ja kannustamme  opiskeluun", Keskustelun edetessä selvisi, että taloudellista tukea ei ole mahdollista saada, eikä ole mitään varmuutta miten suuren osan koulupäivistä voisi saada koulutuspäivinä. 

Taloudellisesti kykenisin maksamaan kurssin itse ja voisin käyttää palkatonta vapaata koulutukseen. Olen nuori ja parhaassa iässäni, joten annan enemmän painoarvoa oman kunnon ja terveyden  hoitamisen. Lisäksi olen kiinnostunut matkustelusta ja sijoittamisesta, mutta mikäli osallistuisin koulutukseen minulla ei olisi aikaa hoitaa fyysistä kuntoani ja rahaa sijoitta tai matkustaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Disqus Shortname

Comments system