lauantai 12. syyskuuta 2015

Venäjän tuontimatkailu ja säästöt

Yötyön myötä vapaa-aika lisääntyi merkittävästi, sukulainen tiedusteli minulta miksi en hommaisi venäjälle vuosiviisumia. Lisäksi minulla on muutamia sukulaisia jotka asuvat venäjällä pysyvästi, enkä ole heitä koskaan käynyt tapaamassa, koska en ole malttanut ostaa kertaviisumia, joka maksaa 80€ ja en ole myöskään viitsinyt ostaa vuosiviisumia (130€), kun en uskonut minulla olevan aikaa käydä venäjällä riittävän usein.

Lapsena on tullut useamman kerran käyty viipurissa bussimatkalla ja 2000-luvun alun kovin hittituote oli cd-levyt. Ensimmäisellä vierailullamme sai 100 markalla 5kpl, viimeisinä kertoina tarjous oli 20 cd-levya 100 markalla. Tuolloin ostettiin myös vaatteita jonkun verran viipurista, ajoitain sai hyvä laatuisia ja ajoittain sai todella huonoja. Erikoisinta oli se, että L-kokoisia vaatteita käyttävän piti ostaa XXXXL kokoisia vaatteita, kun heillä oli käytös hieman erilainen vaatekokoluokitus kun suomessa. Jokainen joka on joskus 90-luvulla tai 2000-luvun alussa käynyt viipurin kauppahallissa ei ole voinut unohtaa sitä lihatiskien hajua.

Pääsääntöisesti käyn venäjällä öisin, jolloin on lyhyemmät jonot ja käyn vain rajan pinnassa tankkaamassa, pesemässä autoa tai parturissa. Hyvänä päivänä jonottamiseen menee vain 15min, huonona päivänä 5h per suunta. Käyntitahti riippuu pitkälti bensatankin tilanteesta kerran tai kaksi viikossa on itselleni riittävä tahti. Pari kertaa olen käynyt viipurissa asti, jossa vierailen kauppakeskus karusellissa ja kauppahallissa. Karusellia voi verrat prismaan tai citymarkettiin, kauppahallia voi verrata krääsäkauppaan.

Venäjän ruplan arvo heiluu todella suuriakin summia lyhyissä ajoissa, kesällä ensimmäisen kerran vaihdon 1€=65 ruplaa ja pari viikkoa takaperin kurssi oli 1€=79 ruplaa. Ruplan arvon laskeminen on meille suomalaisille rajatankkaajille hyväksi, koska tuotteet halpenevat, eikä tuotteiden hintoja nosteta heti kun kurssi vähän laskee. Kansantalouden kannalta ruplan laskeminen on paljon huonompi asia, koska venäläisten ostovoima vähenee ja sen vuoksi heidän mahdollisuudet suomessa ostosten tekoon heikentyy.

Muutamia hintoja, joita olen itse hyödyntänyt tai tiedossa olevia:
Bensiini 95 n. 0,50-0,60€/l ja 10L saa tuoda kannulla suomeen
Parturi 8-10€
Auton käsinpesu ja sisätilan siivous 11€
Bepanten 11€ (suomessa 17€)
Pyykinpesuaine 11€/8kg
Punainen lm 9-11€ kartonki (en itse polta, mutta paljon haetaan tupakkaa)
Nuuska 23-30€ /10prk (en käytä, mutta paljon porukka tuo)

Olen seuraillut keskusteluja ja niiden perusteella edullista on auton huolto, remonttitarvikkeet, ravintolat, osa apteekkituotteista ja kauneudenhoito. Toki hieman hankala on useita palveluita hankkia ilman venäjänkielentaitoa, mutta nykypäivän kun talous on tiukillä myös venäjällä on isommissa paikoissa joku joka osaa auttavasti englantia tai suomea. Lisäksi itsellä on puhelinkonsultaatiomahdollisuus venäjän taitoiselle sukulaiselle.

Olen tehnyt löyhiä laskelmia  rajamatkailun säästöistä. Omalla käyntitahdilla ja palveluilla mitä hyödynnän siellä säästän keskimäärin 300€/kk, tulevaisuudessa summa voi nousta kun oppii tuntemaan paremmin palveluita joita voi käyttää. Olen laskenut "tuntipalkkaa" jota rajalla käynnistä tienaa ja keskimääräinen nettotuntisäästö on n.10€/h. Itse olen tehnyt periaatepäätöksen olla salakuljettamatta mitään, vaikka useita kertoja saisi tuotua rajan läpi ylimääräistä bensaa tai muita tuotteita, kerran kiinni jäädessä kaikki hyöty ja enemmänkin nollaantuu. Lisäksi jatkossa venäjänmatkailu hidastuu, kun tiedoissa on salakuljetus ->  autoa tutkitaan useammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Disqus Shortname

Comments system